Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Harjuranta jatkaa uudistuksia

Joko luit http://www.warkaudenlehti.fi/juttu/harjuranta-jatkaa-uudistuksia/ Harjurannan kyläyhdistys on uudistanut logonsa ja nettisivunsa tätä päivää vastaaviksi. Suunnittelutyön teki varkautelainen media-assistentti Risto Holopainen . Kyläyhdistykselle oli tärkeää, että toteuttajaksi löydettiin paikallinen nuori. – Olisi voitu hankkia mainostoimistostakin nopeasti, mutta halusimme näin, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Riika Paukkonen sanoo. Holopainen on tehnyt yhdistykselle myös mainosjulisteen ilmeen, joka otetaan käyttöön kesän aikana. Kyläyhdistykset tekevät yhteistyötä useiden tahojen kanssa. Siksi selkeällä viestinnällä on entistä enemmän painoarvoa. Uusi logo koostuu graafisesta elementistä, jossa on ranta-aallot, ihmishahmot ja rakennus, sekä tekstistä. – Rakennus kuvastaa sekä Harjurannan kylätupaa että luontokirkkoa, yhdistyksen sihteeri Tiina Immonen sanoo. Uuden ilmeen suunnittelija Risto Holopainen kertoo, että työ syntyi vaivattomasti. Hän on tyytyväinen t