Siirry pääsisältöön

Kiitos, kiitos, kiitos!

Harjuranta-päivää vietettiin eilen ja luvatun mukaisesti lämmintä kylätunnelmaa riitti koko illalle! Aurinko- ja sadetanssit tanssittuamme sää suosi tapahtumaa ja kävijöitä riitti. Etenkin Kylätuvassa järjestetty Yhdessä Harjurannalla 1917 – 2017 -hankkeen Juhlaseminaari saavutti suuren suosion ja tupa oli ääriään myöten täynnä. Muistojeni Harjuranta valokuva- ja esinenäyttely kiinnosti kovasti yleisöä, ja vanhoissa esineissä riitti ihmeteltävää, samoin kuin valokuvissa tuttuja kasvoja ja paikkoja tunnistettavaksi.

Juhlaseminaarissa puhumassa Harjurannan koulun entinen
opettaja ja kyläyhdistyksen kunniapuheenjohtaja
Reino Kirjonen

Pääsääntöisesti lapsiyleisölle suunnattu, jo kolmannen kerran järjestetty, keppihevosten estekilpailu oli jälleen kerran suosittu. Mukana menossa oli tänä vuonna myös Pihlajakummun alpakoista Jippo, joka kilpaili omassa agility-sarjassaan.

Pihlajakummun Jippo-alpakka

Keppareiden lisäksi hevosvoimia oli nähtävillä myös kylän wanhojen mopojen ja Kahvankiäntäjien esitellessä menopelejään. Ainakin isiä ja poikia tuntui tämä osasto kiinnostavan kovasti!



Illan ohjelmassa panostimme tänä vuonna erityisesti musiikkiin, jota oli tarjolla monessa muodossa. Vuoden puhallinorkesterina palkittu Varkauden soittokunta aloitti illan näyttävällä ohjelmistolla kevyttä musiikkia. Heidän jälkeensä kuultiin akustista cover-musiikkia soittava Sami Hänninen, joka viihdytti myös iltajuhlassa. Ukevox tarjoili tuulahduksen kansainvälistä tunnelmaa, saapuivathan he soittamaan kyläjuhlaamme lähes suoraan Lontoosta! Loppuillan musiikista vastasi Soul Honey & Four Players sekä Arvo Tyhjiö Orkestereineen, joiden ohjelmistossa löytyi mm. kotimaista sekä ulkomaista soulia ja poppia.

Iltajuhlassa palkittiin perinteisin menoin vuoden harjurantalaisina Marko ja Miia Peltonen, jotka kunnostavat vanhaa Unimäen taloa, jonne saivat nyt viemisiksi Taru Mäntysen Poika-patsaan. Vuoden yrittäjä -pystin sai monitoimimies Niilo Auvinen. Kyläläiset itse saivat ehdottaa palkintojen saajia, ja tätä perinnetta tulemme jatkamaan tulevinakin vuosina.


Päivitämme lisää kuvia ja tunnelmia tapahtumasivulle Facebookiin lähipäivinä.

Vielä kerran kiitos kaikille kävijöille, loistaville esiintyjille sekä kaikille talkoolaisille ja yhteistyökumppaneille, joita ilman tätäkään tapahtumaa emme olisi pystyneet toteuttamaan! 

Kommentit

  1. Olipa mukava ja mielenkiintoinen iltapäivä Harjurannan kylätuvalla! Ensin Saarenmaan valssia kesäteatterina ja sitten ansiokkaita esitelmiä Sopalan, Pekkalan (Vanhapaikka) ja Lappalan tilan vaiheista sekä Harjurannan koulun eläkkeellä olevan opettajan Reino Kirjosen muisteluita. Mukava oli tavata sukulaisia ja muita kyläläisiä, mm. vanhoja koulukavereita yli 60 vuoden takaa.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lappalan tilan historiaa valotti seminaarissamme tilan nykyinen isäntä Pertti Niloni.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hallitus 2021

Harjurannan Kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 28.6.2021 valittiin hallituksen puheenjohtaja sekä jäsenet kuluvalle toimikaudelle. Hallitus järjestäytyi 7.7.2021 kokouksessaan seuraavasti: Puheenjohtaja Jussi Mikkonen toimii myös rahastonhoitajana. Sihteeriksi valittiin Ida Markkanen, varapuheenjohtajaksi ja tiedottajaksi Tiina Immonen. Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Immonen, joka toimii myös venepaikkavastaavana, Jaana Luostarinen, Marketta Pöllänen, Heimo Pöllänen sekä Ari Puustinen. Vuosikokouksen valtuuttamana hallitus kutsuu koolle tarpeelliset työryhmät, mm. alueiden kunnossapitoon, tapahtumajärjestelyihin sekä liikuntatoimintaan liittyen. Jos olet kiinnostunut osallistumaan kyläyhdistyksen toimintaan matalalla kynnyksellä, tule mukaan työryhmien toimintaan! Ota yhteyttä p. 046 845 7213 tai sähköpostitse harjurannan.kylayhdistys@gmail.com. Huomioithan, että toimimme vapaaehtoispohjalta, joten joskus vastaamisessa saattaa kestää.

Laituri ja ponttooneita myynnissä

Harjurannan Kyläyhdistys myy tarjousten perusteella laiturin ja 2 kpl ponttooneita.       Laituri nähtävillä Jokilahden uimapaikalla ja ponttoonit Kylätuvalla. Tavarat myydään siinä kunnossa kuin ne myyntihetkellä ovat, ilman palautusoikeutta.   Tarjoukset (1. tarjous laiturista ja 2. tarjous ponttooneista) tulee jättää 13.9.2020 mennessä Kylätuvan postilaatikkoon suljetussa kirjekuoressa. Tarjoukset avataan 14.9. ja voittajalle ilmoitetaan käsittelyn jälkeen. Tarjouksesta tulee käydä ilmi tarjoajan yhteystiedot (nimi ja vähintään puhelinnumero).   Voittaneen tarjouksen jättäjä sitoutuu maksamaan tarjoamansa summan kyläyhdistyksen ilmoittamalle tilille kahden päivän sisällä sekä kuljettamaan pois ostamansa tavaran omalla kustannuksellaan viikon sisällä.   Lisätietoja sähköpostilla harjurannan.kylayhdistys(a)gmail.com tai p. 046 845 7213

Harjurannan juhannustanssit

Harjurannan juhannustanssit  tanssitaan Kylätuvalla perjantaina 23. kesäkuuta klo 17 alkaen. Tuolloin  tanssikansaa saapuvat viihdyttämään Hanna Krans ja trio Make-Rami-Marlen. Hanna Krans on  Ylitorniolta kotoisin oleva pohjoisen tyttö, jonka elämään laulaminen on kuulunut vahvasti jo pienestä pitäen. Hanna on myös osallistunut vuosien varrella eri laulukilpailuihin, joista Sininen ja Valkoinen -laulukilpailusta lohkesi ensimmäinen sija vuonna 2019. Kesällä 2022 Hanna vieraili levytysstudiossa, josta tuomisina singlejulkaisu ”Ei virta mua vie”. Lauluntekijätiimin Jari Puhakka ja Annika Aakkula kanssa yhteistyö saa jatkoa vuoden 2023 uuden singlejulkaisun muodossa. Tutustu Hannan musiikkiin YouTubessa ! Trio Make-Rami-Marlen ei paljon esittelyjä kaipaa, sillä tämä aurinkoinen musiikkiryhmä on tuonut musiikin iloa jo useamman vuoden ajan eri tilaisuuksissa ympäri Varkautta. Kerrotaan kuitenkin, että  Make on Martti Holopainen (hanuri ja laulu), Rami on Raimo Suurholma (kitara ja laulu)